ilkka.laine@ilpepper.com +358 44 506 0226

Blogi

AdBeast
AdBeast Talvirieha
14.3.2018

Palataan ajassa pari viikkoa taaksepäin. Keskiviikkoisella lounaalla tuli ihasteltua auringonpaisteista pakkaspäivää ja sen myötä tuli idea talvisesta tapahtumasta hyvässä säässä. Nopea vilkaisu sääennusteeseen näytti ilman muuttuvan pilvisemmäksi tulevan viikonlopun jälkeen, joten päädyttiin toteuttamaan pieni kokoontuminen nopealla aikataululla. Ajankohdaksi otettiin kuluneen viikon lauantai ja paikaksi valittiin Hietaniemen uimarannan paksussa jäässä ollut edusta.   Tekemiseksi kaavailtiin mm. […]

Olen Raumalla syntynyt, nykyään helsinkiläistynyt 30-vuotias kolmannen polven yrittäjä. Olen tehnyt töitä perheyrityksessämme kesätyöajoista asti, mutta vuodet ovat vieneet minua myös esimerkiksi Leville työskentelemään – ja huvittelemaan 🙂   Yrittäminen ja oma yritys on aina kiinnostanut ja pöytälaatikkoideoita voi löytyä satoja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Reilu vuosi sitten päätin laittaa ILpepper -yrityksen aluilleen. Idean sain […]

AdBeast
Release the AdBeast!
19.12.2017

Edellisenä viikonloppuna se viimein tapahtui (9.-10.12.2017), AdBeast pääsi luonnolliseen ympäristöönsä. Tämä ympäristö on siellä missä tapahtuu ja tavoitetaan kohderyhmää. Nyt se oli jouluinen ja vilkas Narinkkatori kauppakeskus Kampin edustalla. Meille oli tärkeä saada AdBeast esille ja päästä itse näkemään millaisen vastaanoton se saa. Ajankohta oli optimaalinen, koska joulun odotus ja siihen valmistautuminen saa ihmisiä sankoin […]